Toivonpilke

Mikä on Toivonpilke

Erilaiset neuropsykiatriset häiriöt voivat haastaa niin yksilön kuin koko perheen arkea monella lailla. Tiedän tämän omasta kokemuksesta nepsyoireisen nuoren äitinä. Apua ja tukea ei ole silloin saatavilla, kun sitä tarvitsisi, eikä sitä välttämättä ole helppoa pyytää. Olen itse ollut aikoinaan siinä tilanteessa usein. Oman lapsen oireilu on haastanut vanhemmuutta ja tuonut riitämättömyyden tunteen monet kerrat. Oman lapsen kohdalla ADHD-diagnoosin saaminen oli helpotus, koska asioille löytyi selitys.

Siihen aikaan kun omat lapset olivat pieniä, ei nepsyhäiriöistä, kuten esimerkiksi ADHD:sta juuri ollenkaan puhuttu. Lapsen vilkas käytös kuitattiin usein kasvatuksesta johtuvaksi. Onneksi tietoa neuropsykiatrisista häiriöistä on nykyään saatavilla yhä enemmän ja niistä myös puhutaan enemmän. Sitä myöten myös ymmärrys erityispiirteitä omaavia ihmisiä kohtaan on lisääntynyt. Onneksi me nepsylasten ja nuorten vanhemmatkin voimme todeta olevamme ihan yhtä hyviä vanhempia kuin muutkin, eikä vika ole kasvatuksessa, vaan meillä on lapsia, joilla aivot toimivat eri tavalla kuin neurotyypillisillä ihmisillä. Nämä erityispiirteet vain vaativat erilaisia lähestymistapoja, apukeinoja sekä ymmärrystä.  

Omat kokemukset nepsyvanhemmuudesta antoi minulle kipinän lähteä opiskelemaan ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi, koska haluan auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä. Koen tärkeäksi jakaa oman tietotaitoni kaikille niille, jotka voivat kokea saavan siitä iloa, hyötyä ja apua omaan arkeensa. Haluan antaa oman osaamiseni ja jakaa kokemuksia muiden hyödynnettäväksi. En ole pelkästään valmentaja, vaan myös kokemusosaaja, rinnallakulkija, kuuntelija ja ymmärtäjä. Haluan tarjota matalan kynnyksen valmennusta, ohjausta ja tukea lapsille, nuorille, aikuisille sekä vanhemmille. Kun nepsyoireinen henkilö saa oikeanlaisen avun ja tuen, arjesta tulee sujuvampaa ja elämän laatu paranee. Tästä ajatuksesta syntyi Toivonpilke. Toivonpilkkeen arvoja ovat asiakaslähtöisyys, ystävällisyys ja luottamus. Valmennukseeni pääsy ei vaadi neuropsykiatrista diagnoosia. 

Toivonpilke

Toivonpilke tarjoaa matalan kynnyksen neuropsykiatrista valmennusta Kokkolan alueella.

Ota yhteyttä

Susanna Heinua
susanna@toivonpilke.fi
044 269 2088

© Toivonpilke

© Niku Creative